top of page

Artist statement

Olen Virolahtelainen kuvataiteilija.  Kuvien tekeminen on ollut minulle aina tärkeää, toteutin pitkäaikaisen unelmani ja valmistuin kuvataiteilijaksi syksyllä 2015. Maalaan etupäässä vanerille akryyleilla yhdistäen niihin hiiltä ,erilaisia liituja, papereita, musteita, rautanauloja....Viimeaikoina olen leikitellyt myös maalauksen ja digitaalisen kuvan yhdistämisellä. Olen maalatessani usein kiinnostunut asioiden yksinkertaistamisesta ja olennaisen löytämisestä. erilaiset pinnat, niiden tekstuurit ja läpikuultavat kerrokset kiehtovat.

​

 Kuvat syntyvät kun mielen antaa liikkua ulkomaailmasta ja arkitodellisuudesta sisään päin. Aloittaessani maalausta en tiedä millainen lopputulos tulee olemaan. voi olla että minulla on jokin visio, mutta tiedän jo visioidessani, että se tulee muuttumaan. Nautin sattumasta, siitä että teen "jotakin" ja yht'äkkiä se toimii. Usein työskentely vaatii luottamusta. Luottamusta siihen että asiat järjestyvät kyllä, vaikka tuntuisikin siltä että edessä on pelkkää kaaosta. Maalaan intuitiivisesti, hetkessä, reagoiden aina siihen mitä pohjalle syntyy. Maalatessani en niinkään ajattele maalaamista, enemmänkin juuri reagoin. ajatukseni ovat usein työn taustalla olevassa aiheessa. Pohdin, käyn keskusteluja maalausten henkilöiden, värien , sommitelmien kanssa.

​

 Työskentelen usein kerroksittain joko lisäten tai pyyhkien pois väriä sitä mukaan kun työ etenee. Vaneri sopii työkentelyyni sen lujuuden ansiosta. välillä varsinkin maalin poistaminen voi olla jopa melko kovakouraista. 

​

 Maalaaminen on keino tehdä näkyväksi sisäistä todellisuutta joka helposti häviää maailman meluun. Maalaan kertoakseni asioita. Se on osa prosessia pohtia asioita, pysähtyä niiden äärelle... löytää tietoisuutta ja sanoja. Maalaan asioita joille minulla ei ole vielä sanoja, tai joille minulla on liikaa sanoja, kukaan ei jaksa kuunnella. Maalaan tullakseni ymmärretyksi. Usein maalauksiini ilmstyy myös tekstiä, joko ihan kuvapinnalle, tai sitten teosten nimiin. Olen jossain vaiheessa taistellut sanoja vastaan, mutta ymmärtänyt sitten että ne ovat oleellinen osa minua.

​

Valmistumiseni jälkeen maalasin ja järjestin näytttelyitä todella aktiivisesti päivätyöni (luokanopettaja) ohella. Rakastin- ja rakastan syventyä maalaamiseen kokonaan, niin että kaikki muu maailmassa unohtuu. Käytän siihen silloin vuorokausia yhteen soittoon. Päivätyön ohella tämä kävi kuitenki liian rankaksi. Aloin uupua työn määrään, vaikka se mielekästä olikin. Taiteellinen työskentely ei myöskään kovin helposti lyö leiville, ja ajattelin että minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin "harrastella" pienimuotoisesti ja paneutua opetustyöhön, josta kuitenkin tuli säännöllinen elanto. CV:täni katsoessa voi huomata, että vuosien 2020-2023 välissä ei ole juurikaan näyttelytoimintaa.

 

Luulin luovuttaneeni...mutta se olikin vain pieni "välikuolema"..

 

Se on vain niin, että Sydän haluaa mitä sydän haluaa...Vuoden 2022 lopulla jäin päivätyöstäni opintovapaalle. Tein yrittäjän ammattiopinnot, perustin oman taide- ja hyvinvointialan yrityksen. (Taide & rela ) Yritystoiminnan käynnistyttyä myös oma työskentely lähti käyntiin keväällä 2023, ensin kaupallisempien voimaeläinmaalausten kautta, mutta aika pian siihen rinnalle lähti taas syntymään myös omaehtoista, ei-kaupallista tekemistä.

​

Olen sillätavalla moniulotteinen ihminen, että haluan harvoin rajoittaa itseäni vain yhdenlaiseen tekemiseen. Tämä verkkosivusto on pyhitetty juurikin tuolle omaehtoiselle, syväluotaavalle, välillä tiukasti kantaaottavallekin, ei-niin-kaupalliselle taiteelleni.

Linkit-osiosta löydät polkuja myös kaupallisempaa tuotantoani ja yritystoimintaani esitteleville sivuille.

​

Ovet ovat sellaisia, että niistä kaikista voi kulkea, monta kertaa, jopa edestakaisin ;)

​

Ulla

​

 

Julian kolme ovea 2015

bottom of page